Nimeni on Anneli Lehto. Olen vaasalainen kaupunginvaltuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen. Olen 35-vuotias ja ollut kuntapolitiikassa mukana vuodesta 2004. Huhtikuussa 2019 käytdyt eduskuntavaalit olivat kolmannet, joissa olin ehdolla. Puoluevaltuustossa olen jäsen ja Pohjanmaan maakuntavaltuustossa varajäsen. Vaasan Vasemmiston valtuustoryhmässä toimin puheenjohtajana. Vaasan Vasemmisto ry:n puheenjohtaja ja Pohjanmaan piirihallituksessa sihteeri.

Ihmisten ja ympäristön puolustaja. Kuva: Pentti Lehto
♥
Rakennusalalle päädyin heti peruskoulun päätyttyä. Valmistuttuani amikseksta talonrakentaja-ylioppilaaksi suuntasin opinnot ammattikorkeakouluun ja luin itseni insinööriksi. Olen ammatiltani rakennustöihin osallistuva työmaainsinööri.
Vapaa-ajallani valmennan lapsia ja nuoria yleisurheilun saloihin. Nuorisovalmennusta olen tehnyt lähes parin vuosikymmenen ajan. Seura Vaasan Toverit.
Näiden lisäksi yritän omaa fyysistä ja henkistäkin kuntoa ylläpitää harrastamalla monipuolisesti liikuntaa. Yleisimmät lajit ovat metsässä samoilu, lenkkeily, salifutis, hiihto ja kuntosali, lähinnä päivän fiiliksen mukaan. Pyörä toimii kulkuvälineenä paikasta toiseen mahdollisimman usein.
♥
Tapa katsoa elämää ja arvot ovat saaneet minut toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa ja Vasemmistoliitossa.
Puolustan ihmisiä, ihmisarvoa ja ympäristöä. Näiden asioiden ympärille rakennan pohjani myös politiikassa.
♥
Päätöksenteko tarvitsee energistä, aikaansaavaa ja ihmisläheistä tekijää, joka kylvää usein sanoja rauhaa ja rakkautta. Anneli Lehto – Ihmisten ja ympäristön puolustaja.